Hiljaisen viikon jälkeen on hienoa palata langoille tutkimuksen kera. Vastaaminen vie maksimissaan minuutin, eikä vaadi googletusta. Olen superkiitollinen kaikille osallistuneille! Vastailemaan pääsee TÄSTÄ. Tutkimus on avoinna tämän viikon.
Huomenna palaan kuvien kera, hiljaiseen blogiviikkoon on mahtunut paljon kivaa. :)
Hetki ilman kenkiä ja pitkähihaista, oi ne olivat innoissaan!
Se kasvaa kuin rikkaruoho. Kerran ollaan käyty Sumilla, muuten leikkaan itse. Lenksu kulkee ranteessa, muttei se siinä auta pitämään pehkoa pois silmiltä..
Sovittiin että kasvatetaan. Ostettiin kasa pinnejä ja jäädään odottamaan, että kaikki ylettyy joskus ponnariin.
On hellyyttävää, kuinka ne ottavat tilansa ja paikkansa. Sen lisäksi, että ne viihtyvät pitkään leikeissä kahdestaan, kaipaavat ne myös köhnäystä aivan iholla.
Sain itseni kiinni kukkasten kuvaamisesta. Olkkariin paistaa harvoin aurinko ja nyt se osui suoraan vuoden ensimmäisiin pioneihin. Minä kumartelin sujuvasti niiden edessä, kunnes säteet siirtyivät sivuun.
Kaupat ovat pullollaan kukkia ja kakkuja, minä ostin kukkia ja ainekset kakkuun. Sunnuntailta odotan ihanaa kolistelua keittiöstä ja aamiaista sylikkäin sängyssä. Vähän myös herkkuja. Viime vonna käytiin pyöräilemässä saaren ympäri ja koivuissa oli jo pienet silmut!
Parasta on odotus ja salailu, verhon taakse piilotetut yllätykset, joita en tietenkään ole huomannut. Kuhina niiden ympärillä on vallaton ja salaisuudet meinaavat lipsua huulilta, mutta sitten ne kuiskataankin vain veljelle. ”Ethän sä äiti kuullut?” -En tietenkään. :)
Se fiilis, kun astuu omasta portista sisään, jättää turistien hälinän toiselle puolelle ja istuu hetken tuoreen lehden kanssa pihalla. Hetki ennenkun juoksee hakemaan pojat hoidosta.
Pieni hetki ihan rauhassa.
Härpäke löytyi Perobasta, enkä voinut olla kantamatta sitä kotiin. Ajattelin että siinä voi roikottaa mitä vaan. Avaimia, koruja, kuppeja, huiveja – mitä vaan. Avaimet saivat olla ensimmäisiä.
Talomme on saanut uusien asukkaiden myötä aivan uuden elämän. En vaihtaisi tätä viime kesän hiljaisuuteen mistään hinnasta, vaikka olin silloinkin onnellinen. En vaan tiennyt vielä tulevasta.
Nyt pieni yhteisömme miksailee itse saippuakupla-ainetta, poksauttelee samppanjaa arkiaamuina ja miettii yhteisten yrttien paikkoja. Tämän jengin voimin paskakin viikko muuttuu paremmaksi. Viimeistä muuttokuormaa odotetaan vielä malttamattomana ja sitten on valmista.
Kaikki on niin pienestä kiinni ja meille on käynyt aivan järjetön mäihä. Yhtä hyvin naapurin rouvan istutukset saattaisivat ottaa hulluna pattiin ja kakaroiden kiljunta häiritä. Kemiat eivät kohtaisi ja kaikki olisi kireää.
Haltijakeijukaisille kiitos, ettei näin ole! -Ne taisivat itse muuttaa taloon.
